Hakukoneoptimointia, Online-markkinointia, Websuunnittelua

UKK
There are no translations available.


1. Mitä on hakukoneoptimointi?

K:

Olisiko teillä mahdollisuus kertoa hakukoneoptimoinnista?
Miksi/mitä hyötyä olisi hakukoneoptimointiin investoimisesta?
Voisiko ajatella sen itse tekemistä vai onko tiedossa jotain asiaa jonka vuoksi kannattaisi vielä harkita?

V:

Yrityksen nettisivujen tärkein tavoite on maksavien asiakkaiden houkutteleminen. Vaarana varsinkin nuorilla yrityksillä on jääminen ns. nettipimentoon eli huono näkyvyys hakukoneissa. Me mukavuudenhaluiset ihmiset kun jaksamme yleensä katsoa Googlen hakutuloksista vain sen ensimmäisen sivun, muiden tulosten jäädessä, tavallisen laajakaistan tallaajan kannalta, netin suureen mustaan aukkoon. Mutta onneksi tähän vaivaan on olemassa ratkaisu, hakukoneoptimointi. Optimoinnilla saadaan nostettua sivujen sijoitusta hakukoneissa jolloin yhä useampi löytää ne ja juuri tähän hakukoneoptimoinnilla pyritään. Karkeasti sanottuna hakukoneoptimointi tarkoittaa sellaisten ‘koukkujen’ lisäämistä sivustolle, joihin hakukonerobotti ’tarttuu’. Alan dynaamisuudesta johtuen tietotaito on nopeasti vaihtuvaa sorttia, joten pelkkä tarvittavien tietojen ja käytettyjen tekniikoidenkin jatkuva päivitys vie jo melko paljon aikaa. Joten kannattaa ainakin harkita tarkkaan, ennen itse ryhtymistä 'optimoimaan'.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa hakukoneptimointi tuotepaketti osiossa.

2. Mikä ero on hakukonemarkkinoinnilla, -mainonnalla ja –optimoinnilla?

K:

Mikä ero on hakukonemarkkinoinnilla, -mainonnalla ja –optimoinnilla?
Entäs mihin kannattaisi sijoittaa rahansa, vai onko tämä niin yksinkertaista lopultakin?

V:

Hakukonemarkkinointi pitää sisällään sekä hakukonemainonnan että hakukoneoptimoinnin. Käytännön ero näillä kahdella on siinä, että hakukonemainonnalla voidaan saada nopeita piikkejä sivuston kävijämäärissä, jossa jokainen kävijä maksaa mainostajalle erikseen. Hakukoneoptimoinnin antaessa tuloksia hitaammin, mutta et maksa uusissa kävijöissä optimoinnin jälkeen mitään sekä tulos on pysyvämpää.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa Tuotteet osiossa.

3. Miten hakukone toimii?

K:

Miten hakukone toimii?
Miten hakutulokset 'tehdään', varsinkin niin nopeasti?
Mitä ovat nämä ns. robotit, tekevätkö ne autoja tai ruokaa?

V:

Hakukoneen lähettämä ohjelma, hakukonerobotti, vierailee sivustollasi tietyin väliajoin, riippuen siitä kuinka tärkeäksi ja sisällöltään nopeasti vaihtuvaksi se sivustosi arvioi ja varastoi saamansa tiedot eräänlaiseen tietokantaan. Netinkäyttäjän ”googlatessa” hakukone vertaa käyttäjältä saamaansa hakuehtoa omaan tietokantaan ja palauttaa käyttäjälle linkkejä parhaiten hakuehtoa vastaaville sivustoille. Painotukset vaihtelevat hiukan eri hakukoneilla, ohjelmien tarkkojen algoritmien ollessa hyvin varjeltuja salaisuuksia. Väliä, johon hakukone sivustosi sijoittaa ’googlaajalle’ palauttamassaan listassa, kutsutaan hakukonesijoitukseksi. Hakukonesijoitus on myös valmiiksi laskettu luku joka tulee tähän 'yhtälöön' eri tietokannasta. Sijoitukseen voi sivuston ylläpitäjä vaikuttaa jonkin verran.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa tarkemmin itse hakukoneeesta.

4. Miten hakukoneoptimointi tehdään?

K:

Miten hakukoneoptimointi tehdään?
Olen kuullut (mainostoimistolta) että optimoinnissa tarvitsee vain laittaa www-sivun alussa olevat meta-'tagit' täyteen avainsanoja ja siinä se olisi varsin pitkälle.  Onko se todellakin näin helppoa?

V:

Optimointi ei todelllakaan ole noin helppoa. Kaikki hakukoneet eivät enää noteeraa noita avainsanoja.
Optimointimetodit jaetaan ns. sivuston sisäisiin ja ulkoisiin metodeihin. Sisäisiä ovat mm. sivuston koodin siistiminen sekä avainsanojen hyödyntäminen otsikoissa, listauksissa ja kappaleissa. Ulkoisista keinoista tärkeimpänä pidetään linkitystilanteen parantamista – mitä useampia linkkejä sivustolle on muilta, hyvälaatuisilta sivustoilta, sitä enemmän auktoriteettia sivustolla katsotaan olevan ja sitä korkeammalle hakukoneet arvottavat sivut. Uusien linkkien hankkiminen, esimerkiksi kirjautumalla paikallisiin yritysindekseihin, on hyvä esimerkki aikaavievästä optimointitekniikasta sillä jokainen kirjautuminen on tehtävä erikseen.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa meidän eri hakukoneoptimointivaihtoehdoista.

5. Miten kustannukset, mitä kannattaa tehdä?

K:

Miten kustannukset, mitä kannattaa tehdä?
Onko hakukoneoptimointi vai -mainonta 'järkevämpää'?
Kummasta saa enemmän tuloksia?

V:

Hakukonemainonta lisää suosiotaan, mutta on epätodennäköistä että se koskaan tulee korvaamaan luonnollisia hakutuloksia. Ihmiset tulevat aina kaipaamaan tietoa oikeasti hyvistä ja laadukkaista tuotteista, ei pelkästään sellaisista joiden mainostamisesta joku on maksanut vaan ovat aidosti kiinnostuneita hyvän sijoituksen luonnollisesti saaneista sivustoista. Tietenkin hakukonemainonnalla saadaan nopeita, mutta ei niin pysyviä tuloksia. Pidemmällä aikavälillä hakukoneoptimointi on taloudellisesti parempi ratkaisu.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa tuotteet-osiossa.

6. Onko hakukoneoptimointi halpaa?

K:

Onko hakukoneoptimointi kallista vai halpaa?
Tietenkinhän hinta on suhteellista, mutta miten juuri tältä kannalta asia on?

V:

Hakukoneoptimointi on kustannustehokas tapa lisätä sivuston näkyvyyttä, sillä sen aikaansaamat tulokset ovat suhteellisen pysyviä. Ja jatkuvuutta vaativien metodienkaan ei tarvitse muodostua kalliiksi, kun optimointifirma tarjoaa tätäkin palvelua.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa hakukoneoptimointituotteet-osiossa jossa eri optimointituotteita sisältöineen.

7. Miten teen hakukonemarkkinoinnin ja kuka auttaisi?

K:

Minkä sitten valitsen oikeaksi tavaksi hakukonemarkkinoinnissa ja onko ketään joka voisi auttaa?

V:

Yhtä oikeaa tapaa ei olekaan, vaan jokainen tapaus on yksilöllinen ja riippuu lähtökohdista ja halutusta lopputuloksesta paljon. Tietenkin kannattaa konsultoida asiantuntijaa ennen kuin valitsee itselle oikean kampanjan. Ammattilainen osaa auttaa muissakin asioissa. Kannattaa konsultoida asiantuntijaa jos asiassa on hiukankin epäselvää, koska se on nyt ilmaista. Joten rohkeasti lähettämään kysymyksiä meille vaikka blogin, palautelomakkeen tai sähköpostiosoitteen info (at) pahusware.fi kautta.

Jos asia vaivaa enemmän, niin lisää vastauksia on saatavissa kysymällä asiantuntijalta blogissa.

8. Mitä PahusWare tarjoaa?

K:

Mitä PahusWare tarjoaa hakukoneoptimointiin? Entäs muuta?

V:

PahusWare on kehittänyt eri tarpeisiin kolme valmispakettia; Startti, Voitto ja Motti, joiden sisältö on kiinteä. Uutuutena olemme lisänneet tuotepaketteja niin että optimointiin on lisätty yksi erittäin kilpailukykyinen tuote joka on osoittanut kykynsä useassa projektissa nostamalla asiakkaan hakukonesijoitusta jopa 2->5 (Google PR). Myös muihin tuoteryhmiin ja hakukonemainontaan on lisätty vastaavia tuotepaketteja kiinteällä sisällöllä. Tarkat tiedot sisällöistä ja hinnoista tuotesivujen kautta. On myös mahdollista saada täysin yksilöityjä ratkaisuja tarpeesi mukaan räätälöitynä vaihtoehtona.

Jos haluat tietää enemmän, niin tarkempia tietoja on saatavissa tuotteiden pääsivulta.

Myös websuunnittelu kuuluu valikoimiimme.  Tarkempia tietoja saat palvelut-valikosta.  Websuunnittelu kattaa kaiken "avaimet käteen"-periaatteella.

 

9. Voiko mitään tehdä itse?

K:

Voiko mitään tehdä itse?  Ja kannattaako tehdä?

V:

Perinteisesti hakukoneoptimointi sivustolle on tehty itse, tekniikka perustuen paljolti huhupuheina kuultuihin tietoihin. Perus-HTML-taidoilla voi toki laittaa perusasioita kuntoon, käyttäen apuna vaikkapa analyysityökalua. Sillä voit tarkistaa sivustosi HTML-koodin ja saada ohjeita siihen kuinka voit parantaa sivustosi ’hakukoneystävällisyyttä’. Todellista tulosta tavoitellessa kannattaa kuitenkin työ, jo pelkästään siihen kuluvan ajan vuoksi antaa ammattilaiselle.

Jos itse tekeminen kiinnostaa enemmänkin, niin lisää tietoa on saatavissa blogi-artikkeleista sekä käytännön apua työkaluistamme.

10. Mikä on tämän hetken tilanne?

K:

Mikä on tämän hetken tilanne optimoinnissa?

V:

Kova kilpailu yritysten kesken kiristyy myös Suomessa, kannattaa miettiä josko optimoinnista sittenkin kannattaisi ottaa hiukan enemmän selvää ja jopa maksaa siitä. Toivomisen sijaan asialle tulisi tehdä jotain konkreettista asiakasvirran ja tuloksen turvaamiseksi myös huomenna.

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin lisää tietoa on saatavissa blogi-osiosta.

11. Kauanko kestää ennenkuin optimoinnin tulokset alkavat näkyä?

K:

Kauanko kestää ennenkuin optimoinnin tulokset alkavat näkyä?

V:

Aika riippuu hakukoneista, ei meistä. Hakukoneiden sivujen indeksointitiheydet perustuvat moniin eri tekijöihin, kuten PageRank-arvoon ja sivulle johtaviin linkkeihin. Tulokset alkavat tyypillisesti näkyä 1-3 kuukauden kuluttua optimoinnista.

 

 

Etsi sivustosta

Löydettävyytesi netissä?